Olen pitkään ollut yksi niistä harrastajista, jotka ovat sitä mieltä, ettei kivoja virtuaalihevosia voi koskaan olla liikaa… No taisin olla kuitenkin väärässä. Pieni tauko, joko vapaaehtoinen tai pakosta pidetty, auttaa joskus ottamaan etäisyyttä ja katsomaan asioita hiukan toisenlaisin silmin. Pääsykoekiireet veivät minut pariksi kuukaudeksi lähes kokonaan pikseliponien parista ja nyt takaisin palattuani huomasin hukkuvani tietynaliseen ähkyn tunteeseen. Kaipasin selkeyttä ja vuosien varrella kaikki oli… no räjähtänyt käsiin.
Kultahuisku on yksinkertaisesti kaikkien sivuraiteitensa ja kokeilujensa myötä paisunut valtavaksi kompelksiksi ja minun on nykyisellään mahdotonta pysyä kaikesta kartalla. Ehkä se johtuu osittain melko heikosta kirjanpidosta, toisaalta taas vain siitä, että kaikkea on tungettu liikaa yhteen talliin. Vuosia hoin itselleni, että on kivaa ja kätevää, kuin kaikki on saman katon alla. Inspiraation mukaan voi työstää milloin mitäkin eteen päin, mutta nyt olen huomannut, että ei se ehkä ihan olekaan niin.
Tuskasteluni lopputuotoksena olen päätynyt siihen, että Kultahuisku palailee hiljalleen kohti hyvin samanlaista konseptia, josta alkujaan lähdettiin liikkeelle. Kunhan operaatio linjojen yhtenäistäminen on suoritettu, meiltä löytyy enää pelkkiä arabeja, shetlanninponeja ja puoliverisiä, jälkimmäisiä pienemmässä mittakaavassa kuin nyt. Yksistään pääsykokeisiin lukiessani syntynyt ajatus siitä, että Kultahuiskussa asuvat ponit shettiksiä lukuunottamatta siirrettäisiin omaan talliinsa saattoi olla jo varhaista oireilua siitä, että Kultahuisku ei enää toimi nykyisellään.
Operaatio lähtikin liikkeelle siitä, että loin pohjan Checkmate Poniesille, jonne Kultahuiskun ponit siirtyvät hiljalleen ja selkeyden vuoksi sitä mukaa, kun valmistuvat kisakentiltä ja jaksan niitä sivuttaa. Muun rotuiset hevoset toteuttavat mahdollisimman niukasti ja nopealla aikataululla niille suunnitellut asiat, niiden jälkeläiset myydään ja hevoset itse kuopataan tai rodusta riippuen siirtyvät reilun vuoden vireillä olleeseen projektiini Kullan Viemää. Puoliveristen kohdalla tehdään pikkuhiljaa kannan supistusta. Ei niin inspaavilla hevosilla kisaillaan loppuun ja niillä teetetään luvatut jälkeläiset, jotka pyritään myymään. Inspiroivimmat käytetään laatiksissa ja niitä käytetään harkitusti uuden kannan jalostuksessa. Vanhemmat hevoset pääsevät vihdoin vehreämmille laitumille. Puoliveristen kanssa keskitytäänkin jatkossa vähän pienemmässä mittakaavassa ja kasvatus painotetaan oikeasti niihin suomalaisiin.
Entä sitten ne kaksi kantarotua, arabit ja shetlanninponit? Näiden kahden kanssa on jo reilun vuoden vietetty enempi vähempi hiljaiseloa. Kunhan edellä mainitut prosessit on saatu loppuun on tarkoitus saada kaikkien sivut päivitettyä ja tarkistettua kaikkien hevosten tilanne. Vanhempia ja valmiimpia tullaan varmasti kuoppaamaan ja nykyiset saatetaan sille mallille, että saavat tavoitteensa saavutettua.
Ehkä jossain vaiheessa voin taas olla ylpeä Kultahuiskusta ja siitä, mitä sen kanssa olen saavuttanut. Tällä hetkellä se tuntuu lähinnä riippakiveltä ja homma on enempi vähempi mennyt metsään. En kuitenkaan ole niin kyllästynyt, että haluaisin tallia lopettaa. Pitkä ja hehkeä historia jatkuu toivottavasti vielä pitkälle tulevaan, kunhan tämä iso prosessi saadaan vietyä loppuun asti.