Miten koko talli edes pysyy pystyssä?

Virtuaalitalleilussa on se hyvä puoli, että mikä vain on mahdollista ja tallista voi tehdä juuri niin ison ja juuri niin monella hevosella kuin haluaa. Minusta on kuitenkin mielekästä pitää tallilla jonkinlainen kirjo vakituisia ja toisaalta osa-aikaisia työntekijöitä, joille voi kehitellä oman historian, luonteen ja tehtäväalueen. Haluan myös pitää homman jossain määrin  realistisena, sillä Kultahuiskunkin kokoista tallia varten vaaditaan melkoinen joukko monenmoista työntekijää ja ammattiosajaa alan eri alueilta.

Seuraavien kuukausien aikana pääsettekin tutustumaan tallin henkilökuntaan ja siihen, mistä kukin huolehtii.

Ensimmäisenä luvassa on tietysti tallin 45-vuotias yltiömäinen pomo ja alterego. Nainen, joka on mukava, mutta jonka auktoriteetin yli ei helposti kävele kukaan. Tietenkin tallin omistaja, korkeimman käskyvallan omaava Sonja Pelkkinen.

sonja
Flickr.com – djou / by – nc – nd

Sonja Pelkkinen on luonteeltaan mukava ja reilu mutta osaa olla myös jämerä. Naisella on luontaista auktoriteettia, eikä hänen ylitseen kävellä, oli kyseessä oikukas hevonen tai ihminen. Näin suurta kompleksia pyörittäessä asioiden on sujuttava ja palasten sovittava kohdilleen. Ja jotta kaikki sujuisi on Sonjan tultava toimeen työntekijöidensä kanssa ja toisaalta asiat tulisi hoitaa kutakuinkin niin, kuin nainen sanelee. Mikäli työntekijä ei näihin vaateisiin kykene mukautumaan, saa olla melko varma tulevista lähtöpasseistaan.

Nainen aloitti tallin pyörittämisen vuonna 2007 pienestä nuhjuisesta tilasta, johon kuului 15 hevosen talli, omakotitalo ja vähän tiluksia. Tuolle maapläntille nainen osti hevosia, joista ei koskaan uskottu tulevan mitään. Näihin lukeutuivat mm. Kultahuiskun ensimmäiset palkitut hevoset Ambrella ox, Jojbelle ox, Lady Minnie ox ja Aloncho. Naisen käsittelyssä ja koulutuksessa näistä ja monesta muusta hevosesta muotoutui hiljalleen pieniä timantteja ja kasvatustoiminta pyörähti käyntiin.

Määrätietoisella johtamisella talli alkoi kasvaa kokoa, tuloilla oli mahdollista tehdä investointeja ja lopulta pienestä nuhjuisesta tallista muotoutui suuri ja moderni siittola-kilpatalli kaikkine hienouksineen. Myös tiluksien koko kasvoi huomattavasti, kun muutamat naapuripellot ja -metsiköt ostettiin Kultahuiskun käyttöön.

Tallin yleisen paperisodan käymisen ja finanssiasioiden miettimisen lisäksi Sonja vastaa kasvatustoiminnan pyörittämisestä, hän valitsee sopivat yhdistelmät ja miettii varsojen kohtaloa myynnin ja kotiin jättämisen suhteen. Ylipäätään hevosten myynnissä ja ostossa nainen käyttää ylintä päätäntävaltaa.

Naisen osaamisen hyödyntäminen ei toki jää pelkkään paperinpyörittämiseen vaan hänellä on vaihteleva määrä hevosia ratsastettavana ja kilpailtavana, yleensä niitä kasvatteja tai ostettuja hevosia, joista on muotoutunut omistajansa todellisia lemmikkejä. Nainen pitää myös säännöllisesti valmennuksia niin omille kilpailijoilleen kuin ulkopuolisillekin tahoille.

Naisen aviopuolisosta ja kolmesta lapsesta saadaan kuulla seuraavan julkaisun myötä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *