Tekijä: kultahuisku

Kesäkuussa oli myönnettävä itselle, että Kultahuisku on tavallaan päässyt karkaamaan käsistä ja kaikkea on kahmittu talliin aivan liikaa. Tuosta hetkestä on nyt kulunut neljä kuukautta ja asiat ovatkin edenneet hitaasti, mutta varmasti.

Kutakuinkin kaikki ponit on siirretty uuteen kotiinsa Checkmate Poniesiin, pari taitaa vielä kuitenkin olla siirtämättä. Puoliveristen määrää on jonkin verran onnistuttu karsimaan, osa hevosista löysi uuden kodin, valmiita hevosia kuopattiin ja osa tehtiin valmiiksi ja saatiin sitä myöden vehreämmille laitumille. Nyt viimeisimpänä osuutena on kaikki saddlebredit, quarterit, paintit ja englantilaiset täysiveriset laitettu myyntiin. Osalle onkin jo uusi koti löytynyt.

Seuraavana pitäisi varmaankin lisää selvyyttä puoliverisiin ja kasvattilitanjaan, jonka jälkeen päästään ehkä vihdoin kartoittamaan ja päivittämään arabien ja shetlanninponien tilannetta.

Siinä missä Kultahuiskussakin on muutostentuulet puhaltaneet on samaa nähty myös Ephemeralissa kuluneen vuoden aikana. Oldenburgit valtasivat tallin ja muut saavat väistää tieltä yhä rakennusvaiheessa olevaan talliin Radiating Warmbloods. Samaiseen talliin muuttaa myös Kultahuiskun estehannovereja. Cliché on kuluneen vuoden ollut aikamoisella hiljaiselolla ja Gallop Rian on päätetty unohtaa kokonaan ja vaivuttaa viimeinkin ikiuneen, virtuaalisetlaukkaratsut eivät vain sittenkään olleet minua varten.

Ehkä tästäkin sumasta vielä selvitään kunnialla läpi 🙂

Olen pitkään ollut yksi niistä harrastajista, jotka ovat sitä mieltä, ettei kivoja virtuaalihevosia voi koskaan olla liikaa… No taisin olla kuitenkin väärässä. Pieni tauko, joko vapaaehtoinen tai pakosta pidetty, auttaa joskus ottamaan etäisyyttä ja katsomaan asioita hiukan toisenlaisin silmin. Pääsykoekiireet veivät minut pariksi kuukaudeksi lähes kokonaan pikseliponien parista ja nyt takaisin palattuani huomasin hukkuvani tietynaliseen ähkyn tunteeseen. Kaipasin selkeyttä ja vuosien varrella kaikki oli… no räjähtänyt käsiin.

Kultahuisku on yksinkertaisesti kaikkien sivuraiteitensa ja kokeilujensa myötä paisunut valtavaksi kompelksiksi ja minun on nykyisellään mahdotonta pysyä kaikesta kartalla. Ehkä se johtuu osittain melko heikosta kirjanpidosta, toisaalta taas vain siitä, että kaikkea on tungettu liikaa yhteen talliin. Vuosia hoin itselleni, että on kivaa ja kätevää, kuin kaikki on saman katon alla. Inspiraation mukaan voi työstää milloin mitäkin eteen päin, mutta nyt olen huomannut, että ei se ehkä ihan olekaan niin.

Tuskasteluni lopputuotoksena olen päätynyt siihen, että Kultahuisku palailee hiljalleen kohti hyvin samanlaista konseptia, josta alkujaan lähdettiin liikkeelle. Kunhan operaatio linjojen yhtenäistäminen on suoritettu, meiltä löytyy enää pelkkiä arabeja, shetlanninponeja ja puoliverisiä, jälkimmäisiä pienemmässä mittakaavassa kuin nyt. Yksistään pääsykokeisiin lukiessani syntynyt ajatus siitä, että Kultahuiskussa asuvat ponit shettiksiä lukuunottamatta siirrettäisiin omaan talliinsa saattoi olla jo varhaista oireilua siitä, että Kultahuisku ei enää toimi nykyisellään.

Operaatio lähtikin liikkeelle siitä, että loin pohjan Checkmate Poniesille, jonne Kultahuiskun ponit siirtyvät hiljalleen ja selkeyden vuoksi sitä mukaa, kun valmistuvat kisakentiltä ja jaksan niitä sivuttaa. Muun rotuiset hevoset toteuttavat mahdollisimman niukasti ja nopealla aikataululla niille suunnitellut asiat, niiden jälkeläiset myydään ja hevoset itse kuopataan tai rodusta riippuen siirtyvät reilun vuoden vireillä olleeseen projektiini Kullan Viemää. Puoliveristen kohdalla tehdään pikkuhiljaa kannan supistusta. Ei niin inspaavilla hevosilla kisaillaan loppuun ja niillä teetetään luvatut jälkeläiset, jotka pyritään myymään. Inspiroivimmat käytetään laatiksissa ja niitä käytetään harkitusti uuden kannan jalostuksessa. Vanhemmat hevoset pääsevät vihdoin vehreämmille laitumille. Puoliveristen kanssa keskitytäänkin jatkossa vähän pienemmässä mittakaavassa ja kasvatus painotetaan oikeasti niihin suomalaisiin.

Entä sitten ne kaksi kantarotua, arabit ja shetlanninponit? Näiden kahden kanssa on jo reilun vuoden vietetty enempi vähempi hiljaiseloa. Kunhan edellä mainitut prosessit on saatu loppuun on tarkoitus saada kaikkien sivut päivitettyä ja tarkistettua kaikkien hevosten tilanne. Vanhempia ja valmiimpia tullaan varmasti kuoppaamaan ja nykyiset saatetaan sille mallille, että saavat tavoitteensa saavutettua.

Ehkä jossain vaiheessa voin taas olla ylpeä Kultahuiskusta ja siitä, mitä sen kanssa olen saavuttanut. Tällä hetkellä se tuntuu lähinnä riippakiveltä ja homma on enempi vähempi mennyt metsään. En kuitenkaan ole niin kyllästynyt, että haluaisin tallia lopettaa. Pitkä ja hehkeä historia jatkuu toivottavasti vielä pitkälle tulevaan, kunhan tämä iso prosessi saadaan vietyä loppuun asti.

Kuinka Regalia of Honey lähti Kultahuiskuun

27.12.2017 – Ote Pelkkisen päiväkirjasta
Viivuska oli jälleen asettanut myyntiin suuremman lauman hevosiaan ja olin taas eksynyt selailemaan myynnissä olevia, ennen kuin huomasinkaan olin jo napannut Rikhardin matkaani ja suuntasimme automme nokan kohti Wiherkangasta. Mitäänhän ei pitänyt hetkeen ostaa, mutta muutama hevonen oli kuitenkin kutkuttanut tältä myytävien listalta mieltäni.
”Katso nyt sitten oikeasti tarkkaan mitä kopukoita ostat, meillä on ne talvella syntyneet kasvatitkin vielä uutta kotia vailla ja tiedä kuinka pitkälle nekin joudutaan itse kouluttamaan”, Rikhard saarnasi minulle automatkalla.
”Mutta kulta, valmiiksi koulutettu vaatii vähemmän aikaa, kyllähän meille aina yksi aikuinen lisää mahtuu… tai kaksi”, sanoin miettiessäni jo tulevan kevään astutuksia tabletilla erilaisia oreja selaten.
”Ne meillä työssäopissakin olevat nuoret palaavat pian takaisin kouluun, mistä sä revit niille ratsastajatkin…” Rikhard marmatti.
”Älä nyt viitsi, kyllähän nämä on aina järjestyneet, se edellinen Viivuskalta ostettu lauma alkaa kuitenkin pian eläköityä”, sanoin Rikhardin kaartaessa auton Wiherkankaan pihaan.

Olin aiemmin iskenyt silmäni erityisesti Zar Joyous Wideen, mutta sain ikäväkseni kuulla, että tamma oli jo ehditty myydä. Sain nähdä ja kokeilla kuitenkin muutamaa muuta valmiiksi katsomaani oria ja tammaa, mikään niistä ei kuitenkaan tuntunut iskevän ja ehdin jo ajatella trailerin olevan kotimatkalla yhtä tyhjä kuin tullessakin. Viimeisenä maneesiin tuotiin kuitenkin kaunis tummanruunikko tamma Regalia of Honey, silmäni alkoivat loistaa taas uudelleen, tamma oli luonnossa vielä kuvia ja videoitakin upeampi ja vilkaistessani Rikhardin suuntaan tajusin mieheni miettivän täysin samaa. Kaunis tamma oli vieläpä lähestulkoon valmis laatuarvosteluihin, joten Rikhardkaan ei voisi vedota työntekijöiden tai ratsastajien puutteeseen. Tässä se nyt oli. Tammatallin uusin tulokas.

Kasvattajana tapoihini ei erityisemmin kuulu kasvattien kyttääminen ja niskaan hengittäminen (ottakaahan iisisti älkääkä säikähtäkö tätä postausta 😀 ). Täytyyhän sitä kuitenkin ihan vähintään kerran vuodessa vähän katsella missä mennään ja ihastella muiden työn tulosta (johon tietysti olen itse ainakin hitusen osallinen). Tässä on kyseessä kolmen postauksen sarja, jossa pääsette lukemaan pelkkisen hehkututsa kasvatustyönsä pois myydyistä helmistä.

Viime kesänä tarjosin TK haki uusia linjoja al Qismatiin ja tarjosin hänelle tilausvarsaa meidän hevosista. Oman tallini venäläisvahvistuksista  löytyikin sopivat vanhemmat ja KH Serafim niminen ori muutti Iso-Britanniaan. Orille näyttäisi kuuluvan hyvää ja nopea vilkaisu AHAC tietokantaan paljastaa, että Serafim on kerryttänyt pistepottiaan ja ansainnut Legion of Honor arvonimen.

Elokuussa tallille syntyi KH Tahu Najjariksi ristitty rautias ori. Tehtyäni myynti-ilmoituksen tästä komeasta ja elegantista domesticorista ei mennyt kauaakaan kun jo sain yhteyden oton niinkin pitkältä kuin Japanista. Hetken mietittyäni lähti Najjar pitkälle matkalleen Saho Arabiansiin enkä ole joutunut katumaan. Ori on kasvanut hienosti ja Serafimin tapaan saavuttanut Legion of Honor arvonimen.

Kultahuiskun comebackin ensimmäisestä kasvattimyynnistä Viona bongasi KH Tajribaksi nimetyn domestic tamman. Varsa vaikutti naisen mielestä sopivalta ratsastuskoululleen Susikallioon ja neito muuttikin Susijoelle opettelemaan ratsastuksen – eritoten westernratsastuksen – saloja ja kimosta onkin kovaa vauhtia kasvamassa kaunis sukulinjansa edustaja.

Ulkomaille muutti myös KH Aikhtibar, kimo dmesticori. Akiksi kutsuttu ori matkusti Luxemburgiin, jossa alex omistaa Arctic nimisen tallin. Komea ori kilpailee suomalaisissa porrastetuissa, mutta ottaa osaa myös ulkomaalaisten kilpailujärjestelmien koitoksiin. Akin voisikin sanoa olevan kasvateistani kaikkein kansainvälisin.

Kimo tamma KH Thwayya sen sijaan lähti Marokkon Rif-vuorille. Tamma muutti nimittäin AHAC-kilpailuihin painottuneelle tallille. Ceryn omistuksessa Fabiah Arabian Estatessa asustava neitokaisemme on varttunut hienosti ja niittänyt pisteitä, onhan Thwayyalle siunaantunut jo orivarsakin.

Dimman hakiessa Claridge Studiin isoa laumaa hevosia tartuin tilaisuuteen ja tarjosin tilausvarsoja muutamasta yhdistelmistä. Näistä kaksi olikin hänen mieleensä ja niin syntyivät KH Khalaq ja KH Nadeem. Ale on rautias tamma, joka on kilpaillut porrastettujen esteratsastuksessa ja Nappi taasen koulua kilpaillut kimo ori.

Tvishalle onnistuin kaupittelemaan rautiaan arabitamman KH Zia Azilen. Lempinimen Ziia saanut tamma on kilpaillut jo aikalailla lajissa kuin lajissa. Siltä löytyy täydet sijoitukset niin este-, koulu- ja kenttäratsastuksesta kuin valjakkoajostakin. Nyt Ros Cireinessä asuva tamma näyttäisi valloittavan myös westernareenoja.

Vuoden kaksi viimeistä arabivarsaa matkasivatkin Jannican omistukseen Adinaan. Alkuun minua hieman arvellutti, miten hentoiset arabit pärjäisivät Lapin purevissa talvipakkasissa, mutta hyvinhän nuo näyttäisivät porheltaneen. Kimo arabitamma KH Talawat ja rautias ori KH Batal Aziz näyttävät molemmat sopeutuneen hyvin pohjoisen Suomen suurtallille.

Näin loppuun iso kiitos kaikien näiden kasvattien omistajille. Olette tehneet hevosen kanssa hyvää työtä ja toivottavasti jatkatte samaan malliin tulevaisuudessakin! 😀

Tammi-, helmi- ja maaliskuunkin aikana on Kultahuiskun pihamailla nähty monen uuden elämän alku. Monta pikkuhevosta on jätetty kotiin ihastuttamaan ja vihastuttamaan henkilökuntaa, mutta muutamalle varsalle on tänä aikana saatu sanoa myös hei ja näkemiin – ne on myyty uusille omistajilleen monen moiseen käyttöön ja näyttöön.

Tammikuussa ensimmäinen sveitsiläiskasvattimme, Enkelkindiksi ristitty tamma myytiin Hildelle Alchemy Warmbloodsiin. Neidosta pidetään varmasti hyvää huolta ja saatamme sitä nähdä tulevaisuuden kisakentilläkin.

Calla sen sijaan löysi myytävien varsojemme joukosta komean raudikon. Fwb-ori, joka kantaa isänsä teemaista nimeä KHw Keine Lust, pääsi toimittamaan kisahevosen virkaa Riordaniin ja orista kuullaan vielä varmasti myös jalostusuutisia.

Arabitammat KH Tahirah ja KH Petroliwja löysivät kodin Irethin luota. Tammakaksikko matkasikin Namyshilliin Espanjaan kasvettuaan ja voimistuttuaan riittävästi pitkää matkaa varten.

Siinä missä viime postauksessa kerrottiin allekirjoittaneen hurahtaneen kantakirjatilaisuuksiin, voinen mainita talliin muuttaneesta kauniista hannover tammasta Silbers Harlow. Tamman edellinen omistaja oli ilmoittanut Harlown helmikuun tilaisuuteen ja neitokainen onnistui nappaamaan itselleen ykköspalkinnon. Myös tallin ponit kävivät kokeilemassa onneaan helmikuun poni-KTK:n tilaisuudessa. Ryovar Undrar Var ja Sinhoulyn Vebl v.d. Jewell saivat kolmospalkinnon ja Haywood SVA ylsi kakkospalkinnolle.

Koska pelkkä kantakirjaus ei tietenkään riitä entistä enemmän palkinto-orientoituneelle ja tavoitteita kahmivalle tallin pitäjällemme, on hevosia ilmoitettu KRJ laatuarvosteluun. Huhtikuun varsinaiseen tilaisuuteen on ilmoitettu fwb-ori Sordeu K. sekä arabiori Elgwir Saracen, Oldfinion D. Damion sen sijaan käy korottamassa palkintoaan uusintatilaisuudessa.

Myös ERJ laatuarvosteluun olisi valmiita hevosia, kuten Hellspawn PB ja KHn Loputon Yskös. Eikä varsojakaan ole viime aikoina jätetty vain jalkoihin pyörimään vaan niistäkin on katseltu varsatilaisuuksiin sopivia yksilöitä. Esimerkiksi KHn Ihailtava Antisankari on valmis vaikka heti KV-tilaisuuteen ilmoitettavaksi. Kaikkiin laatuarvosteluihin työstetään kokoajan hevosia, suurelta osalta uupuu vielä tekstejä, osalta jälkeläisnäyttöjä tai sivuja pitäisi vain muuten päivitellä.

Kultahuiskussa ei ole aiemmin kantakirjattu hevosia, eikä näyttelyillekään ole sen suuremmin annettu arvoa. Sonja Pelkkinen onkin antanut VIR MVA, Ch ja KTK maininnoille arvostusta lähinnä sukutauluissa, mutta omilla hevosilla niitä ei juurikaan ole näkynyt.

Viime syksynä nainen on tainnut kuitenkin hurahtaa lopullisesti näyttelyihin ja kantakirjoihin. Hevosia on käytetty enemmän NJ:n näyttelyissä ja hevosia ilmoitettiin niin marraskuun kuin tammikuun kantakirjatilaisuuksiin ja tottahan meidän kullanhohtoisen lauman edustajat ovat pärjänneet niissä hyvin.

Marraskuussa KTKtilaisuudesta tipahti KTK-III palkinto kahdelle Kultahuiskun omalle kasvatille, holsteintamma Debate at Dissertation KHw:lle sekä fwb-ori KHn Loputon Yskökselle. Yskös oli ansainnut näyttelymeriittejäkin siinä määrin, että Sonja päätti anoa sille Ch-arvonimeä joulukuussa ja se myönnettiinkin tammikuun alussa. Samaisessa tilaisuudessa kolmas oman tallin kasvatti, arabialainen puoliveriori KHw Bogota sai itselleen KTK-II palkinnon.

Tammikuun KTKtilaisuudessa kaikki meiltä osallistuneet hevoset saivat kakkospalkinnon. Oldenburgori Oldfinion D. Damion, holsteinori Cranleigh Oklahoma, sekä Kultahuiskun oma kasvatti ja tallin ensimmäinen kantakirjattu arabi KH Basam-fahd. Sonjakaan ei kyennyt aavistelemaan tällaisia saavutuksia hevosia tilaisuuteen ilmoittaessaan.

Eipä tämä intoilu vielä tähän lopu, sillä kaikki Kultahuiskun rakennekuvalliset hevoset olisi tarkoitus käyttää kantakirjatilaisuudessa, kunhan niille vain saadaan kelpoisuudet. Jos siltä näyttää, niin muidenkin kuin Ysköksen kohdalla olisi suunnitelmissa kiertää näyttelyjä enemmänkin ja katsoa josko saataisiin vielä muillekin NJ:n arvonimiä kerättyä. Yskös itse suuntaa vielä ERJ:n ja mahdollisesti YLA:n laatuarvosteluihin ja jättää sen jälkeen kilpailuareenat keskittyen siitosorin virkaan ja rattoisiin maastolenkkeihin.

Seuraavia kantakirjatilaisuuksia ajatellen ktk-kelpoisia ovat ainakin Thelma F ja poneista Haywood SVA, Ryovar Undrar Var, Sinhoulyn Vebl v.d. Jewel, Wonder Elacalantia FM ja Lucrezia Dei. Näiden väliltä päätetään siis seuraavat kantakirjauksen uhrit.

Tallin pihapiirissä pyörivistä hahmoista seuraavana esittelyvuoron saa edellisessä viestissä esitellyn johtajatteren aviomies Rikhard, sekä heidän kolme lastaan Melody, Michael ja Merinda.

Rikhard Pelkkinen, tallimestari, 47

Rikhard on Sonjan Englannin valloitus ja aviomies, Kultahuiskun tallimestari ja kolmen lapsen – nykyään jo nuoren – isä. Käytännössä hän siis pitää silmällä työntekijöitä ja tallin arkea silloin, kun johtajattaren silmä välttää. Häntä pidetään vaimoaan rennompana, vaikkakin sanavalmiina ja jämptinä työnjohtajana.

Rikhard on kotoisin Englannista, jossa hän tapasi nykyisen puolisonsa ja lastensa äidin. Sonja oli lukioaikoinaan viettämässä vaihtovuotta Lontoossa ja kaksikko rakastui palavasti. Myöhemmin suhde jatkui etäsuhteena ja lopulta Rikhard muutti sydämensä perässä Suomeen.

Hevosmies hän on ollut jo nuoresta pitäen. Hänen vanhempansa omistivat laukkatallin Lontoon liepeillä ja hänellä vaimoineen onkin suuresta kokonaisuudesta omistuksessaan pieni siipi, joka nimettiin Gallop Rianiksi. Ratsupuolelle mies siirtyi vasta Sonjan tavattuaan, mutta niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksenkin salat aukenivat miehelle nopeasti.

Toistaiseksi Rikhard kouluttaa ja ratsasta lähinnä tallin täysiverisiä, käyttäen niitä myös kilpakentillä. Laukkahevostaustasta on tältä osin hyötyä, sillä moni Kultahuiskun kenttätäykki onkin joko laukkasuvusta tai huonosti juossut laukkuri. Miehen määrätietoinen ja kylmäpäinen asenne on omiaan näiden herkkähipiäisiten ja kuumien kilpurien koulimiseen.

 

Melody Pelkkinen, 25

Flickr.com – wbeem / by nc

Melody on Sonjan ja Rikhardin esikoinen. Loppuiäkseen ponikokoiseksi (159cm) jämähtänyt nuori nainen on ikänsä saanut ratsastaa vanhempiensa poneja ja pienimpiä hevosia. Hevosen kokoisten hevosten kanssa tyttö ei ole oikein koskaan pärjännyt kunnolla.

Nainen on istutettu hevosen selkään jo ennen kuin oppi kävelemään. Hän on aina viihtynyt hevosten läheisyydessä ja tuntenut olonsa kotoisaksi niiden kanssa puuhastellessaan. Tallin varhaisimmista poneista iso osa on saavuttanut nykyiset meriittinsä juurikin hänen ratsastamanaan. Mm. Aloncho, Fazan N., Light Memory ja T.H. Pystybila ox ovat olleet suurimmaksi osaksi Melodyn ratsastettavina.

Teini-iässä hän ratsasti ja kilpaili myös tallin isoja poneja, kuten Harlakan Tuunaus ja Joshua Blood. Myöhemmin Kultahuiskun ponikasvatus alkoi hiipua omien lasten varttuessa ulos ponivuosista. Se ei kuitenkaan Melodylle sopinut, tyttö suoritti itselleen ammatin vanhempiensa luona oppisopimuksella ja muutti sen jälkeen Ranskaan haaveenaan aloittaa oma työnsä ponikasvattajana.

Ranskaan syntyi siis Kultahuiskun sivutalli, jonka toiminnasta Melody vastaa. Sivutalli kasvattaa connemaroja, new foresteja sekä ratsuponeja, joiden jalostukseen käytetään lähinnä kahta edellä mainittua ponirotua, puoliverisiä ja täysiverisiä.

 

Michael Pelkkinen, 23

Flickr.com – leggygirl / by – sa

Michael on perheensä keskimmäinen lapsi, ainainen nuorempien tallityttöjen ihastuksen ja kuiskuttelun kohde. Vaikka kasvuympäristön puolesta voisi luulla muuta ei Michaelin sydän ole oikeastaan koskaan vetänyt englantilaistyylisten lajien kilpakentille. Sen sijaan häntä on kiinnostanut hevosten kasvatus ja lännenratsastus.

Siinä missä sisarensa halusivat antaa huomiotaan tasokkaimmille kilpaponeille ja puoliverisille, sykki Michaelin sydän tallin muutamalle westernpainotteiselle arabille. Nuori mies on toki vienyt esimerkiksi Deliehin, Raindop Dancen ja Roslyn Nawin kilpakentille, onhan hänet myös Civomte 4U:n selässä nähty. Todellisuudessa hän on kuitenkin viettänyt enemmän aikaa Hiekan Faraon, Jabi Mashreen ja KH Ali-Hosnin selässä lännenratsastuksen kuvioita pohtien.

Äidin ja isän palkolliseksi jääminen ei valmistumisen jälkeen kuulostanut houkuttelevalta vaan Michael päättikin suunnata isompiin kuvioihin rapakon tuolle puolen, toteuttamaan hevosalaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Hän perusti Yhdysvaltoihin oman tilan, jolla pääpaino onkin harvinaisempien rotujen kasvatuksessa ja westernratsujen treenamisessa. Samalla hän seuraa sen maailmanpuoliskon markkinoita sillä silmällä, josko vanhempia miellyttäviä nelijalkaisia voisi lähetellä Suomen suunnalle.

 

Merinda Pelkkinen, 20

Flickr.com – 51528537@N08 / by – nc

Perheen kuopus ja ehkä se hemmotelluin lellilapsi, jonka rahahanoja ei ole vielä suljettu. Vaikka pelkissä merkkivaatteissa kulkeva ja vanhempiensa ostamaa Mersua ajeleva nuori vaikuttaakin ensinäkemältä snobilta prinsessalta, antaa tässä tapauksessa ensivaikutelma väärän kuvan. Merinda on nimittäin yllättävänkin maanläheinen ja sosiaalinen persoona, joka saattaa kuitenkin vieraassa porukassa vaikuttaa aluksi vaitonaiselta ja ujolta.

Hevosten hyvinvointi on ollut tälle nuorelle aina etusijalla. Hän on sisarustensa tapaan viettänyt miltei enemmän aikaa tallilla ja satulassa kuin hevosmaailman ulkopuolella. Tyttö ei kuitenkaan koskaan uskonut, että lähtisi suuntautumaan hevosalalle.

Lopulta opiskelemaan lähdettyään ja pois kotoa muutettuaan oli Merinda pienen pulman äärellä. Mitä tehdä nyt, kun kotipiha ei ollutkaan hevosia täynnä? Missä hän pääsisi tyynnyttämään loppumatonta hevoskaipuutaan? Tilanteeseen kyllästyneenä Merinda kyseli neuvoa äidiltään, joka suositteli käväisemään Susijoella, jossa Viona piti Susikallion Ratsastuskoulua. Ajomatkaa ei ollut kuin reilut 25km. Vain aika näyttää, mitä tuleman pitää, kun Pelkkisen perheen kuopus päättää kääntää Mersunsa kohti ratsastuskoulua.

Virtuaalitalleilussa on se hyvä puoli, että mikä vain on mahdollista ja tallista voi tehdä juuri niin ison ja juuri niin monella hevosella kuin haluaa. Minusta on kuitenkin mielekästä pitää tallilla jonkinlainen kirjo vakituisia ja toisaalta osa-aikaisia työntekijöitä, joille voi kehitellä oman historian, luonteen ja tehtäväalueen. Haluan myös pitää homman jossain määrin  realistisena, sillä Kultahuiskunkin kokoista tallia varten vaaditaan melkoinen joukko monenmoista työntekijää ja ammattiosajaa alan eri alueilta.

Seuraavien kuukausien aikana pääsettekin tutustumaan tallin henkilökuntaan ja siihen, mistä kukin huolehtii.

Ensimmäisenä luvassa on tietysti tallin 45-vuotias yltiömäinen pomo ja alterego. Nainen, joka on mukava, mutta jonka auktoriteetin yli ei helposti kävele kukaan. Tietenkin tallin omistaja, korkeimman käskyvallan omaava Sonja Pelkkinen.

Sonja Pelkkinen on luonteeltaan mukava ja reilu mutta osaa olla myös jämerä. Naisella on luontaista auktoriteettia, eikä hänen ylitseen kävellä, oli kyseessä oikukas hevonen tai ihminen. Näin suurta kompleksia pyörittäessä asioiden on sujuttava ja palasten sovittava kohdilleen. Ja jotta kaikki sujuisi on Sonjan tultava toimeen työntekijöidensä kanssa ja toisaalta asiat tulisi hoitaa kutakuinkin niin, kuin nainen sanelee. Mikäli työntekijä ei näihin vaateisiin kykene mukautumaan, saa olla melko varma tulevista lähtöpasseistaan.

Nainen aloitti tallin pyörittämisen vuonna 2007 pienestä nuhjuisesta tilasta, johon kuului 15 hevosen talli, omakotitalo ja vähän tiluksia. Tuolle maapläntille nainen osti hevosia, joista ei koskaan uskottu tulevan mitään. Näihin lukeutuivat mm. Kultahuiskun ensimmäiset palkitut hevoset Ambrella ox, Jojbelle ox, Lady Minnie ox ja Aloncho. Naisen käsittelyssä ja koulutuksessa näistä ja monesta muusta hevosesta muotoutui hiljalleen pieniä timantteja ja kasvatustoiminta pyörähti käyntiin.

Määrätietoisella johtamisella talli alkoi kasvaa kokoa, tuloilla oli mahdollista tehdä investointeja ja lopulta pienestä nuhjuisesta tallista muotoutui suuri ja moderni siittola-kilpatalli kaikkine hienouksineen. Myös tiluksien koko kasvoi huomattavasti, kun muutamat naapuripellot ja -metsiköt ostettiin Kultahuiskun käyttöön.

Tallin yleisen paperisodan käymisen ja finanssiasioiden miettimisen lisäksi Sonja vastaa kasvatustoiminnan pyörittämisestä, hän valitsee sopivat yhdistelmät ja miettii varsojen kohtaloa myynnin ja kotiin jättämisen suhteen. Ylipäätään hevosten myynnissä ja ostossa nainen käyttää ylintä päätäntävaltaa.

Naisen osaamisen hyödyntäminen ei toki jää pelkkään paperinpyörittämiseen vaan hänellä on vaihteleva määrä hevosia ratsastettavana ja kilpailtavana, yleensä niitä kasvatteja tai ostettuja hevosia, joista on muotoutunut omistajansa todellisia lemmikkejä. Nainen pitää myös säännöllisesti valmennuksia niin omille kilpailijoilleen kuin ulkopuolisillekin tahoille.

Naisen aviopuolisosta ja kolmesta lapsesta saadaan kuulla seuraavan julkaisun myötä

Pieneen ikuisuuteen ei blogin puolella ole nyt uutisia kuultu, mutta kiireiden takia olen keskittänyt energiaa enemmän tallin päivittämiselle kuin blogiin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan voin kuitenkin todeta remontin vetelevän viimeisiään ja vain muutama hevonen on enää vailla päivitettyä ja uuden laista sivuaan. Talliin on myös saapunut iso määrä uusia nelijalkaisia vähän vanhempien jo pikkuhiljaa siirtyessä kisaeläkkeen puolelle pääpainotteisempaan varsojen hoitoon, laidunruohon mäyssäämiseen ja laatisjonoihin.

Tallin uusiksi asukeiksi on saapunut kuluneen kolmen kuukauden aikana katras pieniä ja suloisia shetlanninponeja aina aikuisista poneista Alexander SVA, A.D. Lovely Sam, Samuel v.d. Winch, Lantana, Miss Diamond, Another Girl FAN ja Iberia Rock Rewa pieniin varsoihin Fatti, Panama, Rami, Akiles, Immu, Wido ja Simppu. Myös oman tallin tammat ovat saaneet jälkikasvua ja talliarkeen on tullut odotettua väriä kultahuiskulaisten poninpallerojen Auvo, Uus, Mimei, Ee ja Bart temmeltäessä ympäri laidunmaita. Vanhemmista poneista sen sijaan Daimi päätti kilpauransa valjakkoajossa vaikka esteiltä toivotaankin vielä hiukan menestystä ennen orin päästämistä lopulliselle kisaeläkkeele. Woel taas jätti esteradat taakseen, vaikka ponia tullaankin vielä näkemään valjakon kärjessä ja Sinveje taas on hyvää vauhtia lähestymässä omaa kisaeläkettään.

Vastauksen, Yfan, Sarcenin, Qianan ja Sankarittaren siirtyessä pikkuhiljaa kisaeläkettä ja letkeämpiä päiviä kohti alkoivat myös Kultahuiskun kuljetusrekat miltei ammottaa tyhjyyttään kisareissuilla, yhden sai jopa hetkeksi jättää kokonaan pois ajosta. Onneksi itämaan ihmeiden joukkoon saapui Yhdysvalloista pientä täydennystä aikuisten hevosten Piromir al Hazard ja Tafrat al Hazard muodossa, saman lastin kyydissä Suomen kamaralle laskeutui myös puolalaista verilinjaa edustava varsa RWR Celestine Swan. Tänä keväänä myös tallin kaksi omaa tammaa varsoivat ja Basi sekä Assa pääsivät emineen kevätlaitumille.

Puoliveriset eivät koskaan ole olleet meillä mitenkään erityisen hallitseva rotu, mutta minkäs sitä tekee, kun Kultahuiskun emäntä Sonja halusi päästä taas GP tason hevosten selkään ja liitelemään ’vähän’ korkeampien esteiden yli. Puoliverikantaa ollaan siis tasaiseen tahtiin laajentamassa ja nyt joukkoihin onkin ostettu Iso-Britanniasta kaksi lupaavaa estevarsaa Daisy ja Atom, Suomen puolelta talliin on taasen tarttunut hukkapurolainen kouluvarsa Jerri. Vaativaa A:ta kilpaillut ja koululaatuarvostelussa jo kertaalleen palkittu Damie oli pikkaisen kirpaiseva ostos, mutta sen sukulinjat tulevat olemaan varmasti hyödyksi jalostuksessa. Esteitä Alankomaissa jo jonkin verran kilpaillut Ollikaan ei ihan halvimmasta päästä ollut, mutta vaikutti tallimme emännän silmään kovin potentiaaliselta orilta.

Taisivatpa korkean tason haaveet olla läsnä jo keväälle syntyvien varsojen astutuksia suunniteltaessa. Täysiveristen arabialaisten sijaan meille syntyikin puoliverisiä sellaisia, eikä valinta tässä mielessä mennyt täysin metsään. Kevään varsojen joukosta löytyykin neljä puoliveristä Bogota, Väittely, Kontantin ja Bhopie, joista voidaan odottaa tulevaisuuden koulu- ja estetykkejä.

Tarkkasilmäinen saattoi laskea, että jo pelkästään omia kevään kasvatteja oli 11 varsan edestä ja ulkopuolelta talliin ostettiin vielä kokonaan kouluttamattomia tai korkeintaan varusteisiin ja käsittelyyn totutettuja varsoja 11. Tämän lauman koulumiseen kaivattiinkin siis jo aika moinen määrä käsipareja. Sonjan suhdeverkosto joutuikin siis aikamoiselle koetukselle, vielä kun vain vähän aiemmin naisen vanhempi jälkikasvu oli päättänyt irtautua kotitilasta, itsenäistyä ja muuttaa pois Suomesta pistääkseen oman tilansa pystyyn yrittäen luoda omaa tapaansa työskennellä hevosten parissa. Mutta tästä ja kaikesta muusta saatte lukea myöhemmin.

Helmikuussa on shoppailtu hevoskaupoilla oikein urakalla. Tauon jälkeen Kultahuiskun hevoskatras alkoi koostua hieman vanhemmista hevosista, joista suurinta osaa ei välttämättä enää pitkään kilpakentillä nähdä. Moni hevonen ja poni alkaa olla jo sen verran kilpaillut tai iällä, osa myös molempia, että ne olisi lähi CAS-vuosien aikana parempi siirtää lokoisille eläkkeille ja siitoshevosten rooliin. Mikä siis olisikaan parempi hetki selailla suloisia varsoja ja ottaa niitä vanhempien rinnalle varttumaan ja odottamaan vuoroaan kilpakentille?

Arabilaumani täydennys on luonnollisesti pyörinyt mielessä jo hetken aikaa, kuten niin useita kertoja ennenkin. Harmissani mietiskelin, kuinka historiassa niin moni hienoja hevosia ja linjoja maailmaan saattanut arabikasvattaja oli jo ehtinyt lopettaa ja kuinka vähän olin heidän kasvattejaan ehtinyt itselleni ja hevosteni sukuihin haalia. Sain kuitenkin pian kuulla, että al Qismatin hevosten joukossa löytyi edelleen näitä ikävöimiäni kasvatteja. Aikaa sen enempää tuhlaamatta tein hevosista pientä taustatutkimusta ja muutamat isä- ja emäehdokkaat mielessäni matkustin paikan päälle al Qismatiin. Toinen toistaan jalompia arabeja nähtyäni tein lopulta vaikean päätöksen ja valitsin oman tulevan al Qismatlaiseni vanhemmat. Isäksi valikoitui Shyalia Farmilta lähtöisin oleva ruunikko egyptiläinen Madani Saqr LIA, jonka isälinjaa edustaa al Rayadin kasvatti ja emä linjasta löytyy al Qismatilainen. Emä puolestaan oli suora Wid Arabiansin kasvatti, kimo Mandisa Wid, jonka isälinja johtaa ulmomaalaisen arabikasvattajan Maghara Arabiansin hevosiin ja emä linjasta löytyy taasen Widin omia hevosia. Yhdistelmästä syntynyt kimo orivarsa Mansur al Qismat vaikuttaa jo nyt lupaavalta ja tuskin maltan odottaa 28. tammikuuta syntyneen egyptiläiseni vieroitusta ja kuljetusta Suomeen.

Shetlanninponeja ei alun perin erityisesti hakemalla haettu, mutta selailin muiden myynti-ilmoitusten ohessa myös ponimarkkinoita. Taukoni aikana aloittanut Walnut Grove Shetlands oli itselleni täysin uusi tuttavuus, mikä tosin on ihan luonnollistakin. Tallin varsojen myynti-ilmoituksenkin vilkaisin läpi, mutta mikään poneista ei erityisemmin sykäyttänyt. Myöhemmin uudelleen samaan ilmoitukseen törmätessäni päätin kuitenkin pistäytyä vierailulle, eihän reissulle paljon matkaakaan tulisi, kun kerran Suomen sisällä liikutaan. Pienten pörröisten varsojen joukosta nousi kuitenkin esiin voikko ihanuus. Mangon Vanilla Orchidiksi nimetty tamma teki lähtemättömän vaikutuksen, eikä sen sukutaulukaan vaikuttanut hullummalta. Ponin isä, rautiaanpäistärikkö Tycho v.d. Zanneshof edustaa Zanneshof Shetlandsin hevosia, jotka ovat myös Kultahuiskussa täysin uusi tuttavuus. Emä puolestaan on sointuvalaisia ja vaikka kyseistä sukulinjaa ei meiltä vielä löydykään tehtiin meillä aikoinaan paljon hevosenvaihtoa Sointuvan kanssa. 19. helmikuuta syntyneen Vannin saapumista talliin saadaan kuitenkin odottaa vielä tovi.